torstai 29. marraskuuta 2012

Glögille neuvotteluiden keskellä

Valtuuston ja lautakuntien paikoista käytävät neuvottelut alkavat olla suurilta linjoiltaan ohi. Paikkoja saatiin aikalailla odotetun mukaisesti, olemmehan kuitenkin kaupungin kolmenneksi mahtavin puolue, vaikkemme liian suuri olekaan. Näillä vaalituloksilla meille kertyi kaksi paikkaa kaupunginhallitukseen ja suurimmista lautakunnista (sosiaali- ja terveyslautakunta sekä kasvatus- ja opetuslautakunta) saimme myös kummastakin kaksi paikkaa. Erityisen mukavaa on tietysti se, että vuonna 2013 alkavan ja suuren vapaa-ajan lautakunnan eli vaparin puheenjohtajuus neuvoteltiin vihreille. Tuohon lautakuntaanhan on sisällytetty tällä hetkellä toimivat sivistys-, nuoriso- ja liikuntalautakunnat.

Huomenna vielä kiitellään vaaleista ja fiilistellään vähän joulun tuloa. Tervetuloa maistelemaan glögiä ja pipareita postin eteen klo 17-19!


lauantai 24. marraskuuta 2012

Puheenjohtajan avoin lauantai


Oi, mikä hetki. Koko kämppä kierrätetty tyhjäksi paperista, pahvista, metallista ja lasista, silmätulehduksesta toipuvat lapset saatu päiväunille, ja päiväkahvin seurana saattelin juuri loppuun Jonathan Franzenin kirjan Muutoksia. Mainio teos, suosittelen.

Uskomatonta tässä hetkessä on rauha. Kiire on ollut aivan uskomaton, mutta sen sekaan on mahtunut kerrassaan upeita juttuja. Erittäin onnistuneita vaalibileitä edeltävässä KerVin syyskokouksessa saatiin aikaan upea uusi hallitus ja sain mitä mukavimman kunnian astua puheenjohtajan pallille. Kiitos kunniasta ja luottamuksesta. Meillä on niin hienoa jengiä, että teen tämän tosi mielelläni. Ja tervetuloa mukaan kaikki uudetkin!

Seuraan paraikaa netissä Vihreiden puoluevaltuuskunnan livelähetystä, ja olen jälleen kerran pakahtua siitä tunteesta, kuinka helpolla tieto on jaettavissa ja saavutettavissa, jos niin vain halutaan. Hyvin pienellä teknisellä toteutuksella (esim. tässä yksi kamera kuvaa puheenvuorot, jotka jaetaan livenä nettiin, ilmaisesti luonnollisesti).  Ja kuka tahansa webin äärellä pääsee tilaisuutta seuraamaan. Love it.

Keskustelua avoimuudesta olemme käyneet myös Keravalla KerVin facebook-ryhmässä. Kaivataan yhä enemmän julkista tietoa prosessien etenemisestä ja päätösten valmistelusta, mutta toisaalta tietyt keskeneräiset asiat on pidettävä vielä valmistelevan piirin keskuudessa. Oma lukunsa ovat tietenkin myös luontevat foorumit tunteidenpurkauksiin, vähän kuin terapian muodossa, niin ettei ihan kaikkia poliittisten kuvioiden tunnemyrskyjä tarvitse kotiväen niskaan purkaa. 

Kaiken kaikkiaan tässä vaiheessa on selvitettävä, kuinka pitkälle keskeneräisen tiedon jakaminen julkisuuteen on mahdollista ja laillista. Lisäksi on tärkeää saada käyttöön helposti löydettävä foorumi, johon myös kirjoittajien on helppo tietoa jakaa. Avoimuuden tieltä pitää raivata oikeat ja kuvitellut hankaluudet, ja jo paranee demokratia.

lauantai 10. marraskuuta 2012

Viikko Talvivaaraa

Viikon verran päässä opetusuudistusten, verkkokurssien, omien koulutusten ja uhmakkaiden lasten keskellä kaihersi Talvivaaran tila. Vihreitä päättäjiä moitittiin ehdittiin moittia saamattomuudesta, vaikka päätöksentekohan tässä ei kiikastanutkaan. Nopeammin olisi toki voitu reagoida ja lausuntoja antaa napakammin, se myönnettäköön.

Upeaa oli kuitenkin se, miten tilanteeseen tartuttiin yhteisöllisesti ja varsin aktiivisesti. Muun muassa vihreää porukkaa lähti Talvivaaraan mielenosoituksen tueksi aina Helsingistä asti. Aktivismi ei siis tyssähtänyt vain nettiadresseiksi ja facebook-parjaamiseksi. Paikalla ollut Johanna Sumuvuori kiteyttää videossa hyvin sen, mistä perusasiasta on tässäkin tapauksessa kysymys, jo kuntatasolla. Ympäristö jää lähes aina alakynteen.