Perhe ja harrastukset

Olen Hyvinkäällä syntynyt kolmilapsisen perheen kuopus. Isosisarusten ja heidän perheittensä sekä  vanhempieni kanssa olemme kiinteästi tekemisissä edelleen.

Muutin mieheni kanssa Helsingistä Keravalle syksyllä 2007, jolloin odotin esikoistamme. Halusimme jäädä pääkaupungin läheisyyteen, sillä työpaikkamme ovat Helsingissä. Tammikuussa 2008 syntyneen pojan lisäksi meillä on keväällä 2010 syntynyt tytär. Asumme rintamamiestalossa Kalevassa ja junailen töihin Helsinkiin, joskin tällä hetkellä teen 75%-viikkoa ja osittain käännöstöitä kotoa käsin.

Vapaa-aikani täyttää perheen ohella ja kanssa harrastukset keittiössä, lenkkipolulla, kameran takana tai kitara kaulassa.